

Matkailuoppaan koulutus palaa Hyvinkään Opiston tarjontaan
Kun Hyvinkään Opiston syyslukukausi käynnistyy, tarjolla on usean vuoden jälkeen mahdollisuus opiskella matkailuoppaaksi Hyvinkäällä.
Opisto järjestää 200 tuntia kestävän matkailuoppaan kurssin yhteistyössä Hyvinkään Matkailuoppaat ry:n kanssa.
– Suomen Opasliiton auktorisoidun oppaan kriteerit täyttävä koulutus alkaa syyskuussa ja päättyy näyttökokeisiin keväällä 2027. Ilmoittautuminen avautuu elokuussa, toteaa Hyvinkään Matkailuoppaat ry:n puheenjohtaja Tarja Haukkasalo.
Matkailuopaskurssi on sisällöltään monipuolinen. Se antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden perehtyä paikalliseen historiaan, kulttuuriin ja luontokohteisiin.
Koulutukseen kuuluu myös esiintymistaidon ja käytännön harjoituksia, kirjallisia töitä, vierailukäyntejä sekä itseopiskelua.
– Harjoitukset alkavat niin, että ensin kerrotaan kohteista kuvien kanssa luokassa ja seuraavaksi lähdetään kävelemään kohteisiin. Lopulta päästään harjoittelemaan opastusta bussissa.
Viimeksi koulutettiin asuntomessujen alla
Haukkasalo kertoo, että Hyvinkäällä on viimeksi toteutettu vastaava koulutus vuoden 2013 asuntomessujen alla.
– Koska aikaa on kulunut näin paljon, tuon kurssin käyneet ovat jo alkaneet ikääntyä. Etenkin kielitaitoisista päiväsaikaan pystyvistä matkailuoppaista on pulaa.
Hyvinkään Opiston matkailuopaskurssi toteutuu, jos osallistujia tulee vähintään 15. Koulutuksen maksimimäärä on 25 henkilöä.
Kurssi antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden perehtyä paikalliseen historiaan, kulttuuriin ja luontokohteisiin.
– Tämä koulutus sopii monenlaisille ihmisille. Toki toivomme kurssilaisen olevan luonteeltaan sosiaalisia ja pärjäävän erilaisten ihmisten kanssa, Haukkasalo sanoo.
Hänen mukaansa hyvä matkailuopas pystyy myös rakentamaan ryhmähenkeä.
– Hyvinkäällä opastettavissa matkailijoissa on vain harvoin hankalia tapauksia. Retkellähän ollaan useimmiten positiivisella mielellä.
Opiskelu tapahtuu suomeksi, mutta kaikenlaisista kielitaidosta on oppaalle tietysti paljon hyötyä.
Opastaminen sopii monenlaisille tekijöille
Tarja Haukkasalon mukaan opastaminen tarjoaa mukavaa ja merkityksellistä tekemistä erityisesti kesäkaudella.
– Kurssille ovat tervetulleita kaikenikäiset ja erilaisista taustoista tulevat ihmiset. Myös pariskunnat voivat aivan hyvin osallistua yhdessä, Haukkasalo sanoo.
Matkailuoppaan toimenkuvaa voi laajentaa erilaisiin rooliopastuksiin, joissa opas eläytyy pukeutumista ja tarinankerrontaa myöten paikkakunnan merkkihahmoihin. Hyvinkään historiasta löytyy runsaasti kiinnostavia henkilöitä, joihin on luontevaa rakentaa elämyksellisiä opastuksia.
-
Teksti: Vesa Keinonen
-
Kuvat: Tarja Haukkasalo
Hyvinkään Opiston syksy 2026 – tärkeää tietää
- Lukuvuoden 2026–2027 ilmoittautumispäivä: ti 11.8.2026 klo 10
- Kurssit julkaistaan: kesäkuun alussa
- Opinto opas jaetaan koteihin: 5.8.2026
Ilmoittautuminen:
https://uusi.opistopalvelut.fi/hyvinkaa/fi/
Seuraa Opistoa somessa:
Myös nämä opinnot vielä avoinna
Kuvataiteen aikuisten perusopetus (TPO).
Lisätiedot:
Suomen kieli – maahanmuuttajanaisen avain työelämään.
Lisätiedot:
