

HYPECON – tapahtuma aivan kaikille
Hyvinkään oman anime- ja pelitapahtuma Hypeconin tämän vuoden teemana on nostalgia ja retro, eli paluu menneisyyteen.
Hypecon järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012, jolloin yhtenä päivänä paikalla kävi noin 450 osallistujaa. Hypecon on vuosien aikana kasvanut valtavasti ja se on nykyään yksi Suomen suurimmista con-tapahtumista. Yleisön toiveesta nykyään kaksipäiväisessä tapahtumassa kävi viime vuonna yhteensä 12 300 osallistujaa.
Osallisuus kaiken keskellä
Tapahtuman järjestävät Hypeconin ”ydintiimi” conitea yhdessä kaupungin nuorisopalveluiden ja muiden harrastajien kanssa. Nuoret luovat tapahtuman sisällön itse, ja siksi se on aina heidän näköisensä ja ajankohtaisesti kiinnostava.
Erilaisissa tehtävissä on mukana satoja aktiivisia nuoria, jotka valitsevat itselleen sopivan roolin tapahtuman toteuttamisessa. Suurin osa heistä on Hyvinkäältä, mutta sähköisten välineiden kautta mahdollisuus on osallistua myös kauempaa. Nuorisopalveluiden tehtävänä on olla taustaverkkona ja toiminnan koordinoijana.
Yksi vapaaehtoisista conitealaisista on hyvinkääläinen Helka Halttunen, joka on ollut mukana Hypeconissa vuodesta 2014 alkaen. Nykyään hän toimii koko tapahtuman viestintäpäällikkönä.
– Olin muuttanut Hyvinkäälle tuolloin vasta hiljattain opiskelemaan, enkä tiennyt, että Hyvinkäälläkin on oma con-tapahtumansa, vaikka silloin paljon matkustelin ympäri Suomea vierailemassa vastaavissa tapahtumissa, Halttunen kuvaa osallistumisensa alkuaikoja.
Hypeconissa voi ihailla näyttäviä asuja.
– Muistaakseni minulta kysyttiin, haluaisinko piirtää tapahtumalle kuvituksia, kuten ohjelmalehden kansikuvan, mikä oli silloin itselleni tosi iso juttu!
Nuoret saavat tapahtuman järjestämiseen osallistumisesta todistuksen, jota moni on hyödyntänyt esimerkiksi työn tai opiskelupaikan haussa.
– On ehdottomasti ollut todella iso apu tänäkin päivänä työelämässä, että Hypecon on antanut mahdollisuuden kehittää itseäni ja kokeilla aivan uusia työtehtäviä turvallisessa ympäristössä, mitä en olisi välttämättä muualla päässyt kokemaan, Halttunen jatkaa.
Tapahtuma kaikille
Hypeconin taustajoukot koostuvat pääasiassa nuorista ja nuorisopalveluiden työntekijöistä, mutta on tapahtuma avoin aivan kaikille iästä riippumatta.
Vaikka tapahtuman teemat eivät olisi entuudestaan tuttuja, saa jokainen vierailija tapahtumasta jotain irti. Paikalle voi tulla katsomaan näyttäviä asuja ja esityksiä, vierailemaan myyntisalissa tai vaan nauttimaan positiivisesta tunnelmasta. Tapahtuman pääsymaksuttomuus erottaa sen monista muista con-tapahtumista.
Tapahtuma on vuodesta toiseen tärkeä sekä kävijöilleen että tekijöilleen. Hypeconin kautta Hyvinkää on myös saanut paljon positiivista näkyvyyttä etenkin nuorten harrastajien keskuudessa ympäri maan.
– Hypeconin tekemiseen osallistuminen auttoi minua myös tutustumaan hyvinkääläisiin ja juurtumaan Hyvinkäälle paremmin, Halttunen kertoo.
– Ehkä Hypecon on myös yksi syy, miksi muutaman vuoden poissaolon jälkeen muutinkin tänne lopulta takaisin asumaan.

Hypeconin vuoden 2026 kunniavieraat ovat ZoneVD ja SilliS.
-
Teksti: Nuorisopalvelut
-
Kuvat: Lempi Leinonen & hypecon.net
Hypecon 6.–7.6.2026
Nuorten järjestämä anime-, manga- ja pelitapahtuma Villatehtaalla ja Hyvinkääsalissa
Ikärajaton ja maksuton
hypecon.net
