Kaikki pelaa – pelaamisen ilo yhdistää sukupolvia Hyvinkäällä
Pelaaminen on aina ollut osa ihmiskunnan tapaa viettää aikaa ja viihtyä yhdessä. Jo tuhansia vuosia sitten ihmiset pelasivat erilaisia pelejä. Museoviraston Arkeologisessa esinekokoelmassa on esillä pelinappuloita ja noppia historiallisilta ajoilta. Vaikka pelien muodot ovat muuttuneet, itse pelaamisen ydin – hauskuus, yhteisöllisyys ja haasteet – on säilynyt samanlaisena.
Monella meistä on omat lapsuusmuistot peleistä. Ehkä muistat juosseesi pihalla kymmenen tikkua laudalla -leikissä, pelanneesi matopeliä Nokian kännykällä, jumittaneesi sanaa Aliaksen äärellä tai kilpailleesi Kimblessä. Pelaaminen ei ole vain nykypäivän digitaalinen ilmiö, vaan se on ollut läsnä kaikissa sukupolvissa eri muodoissaan, lautapeleistä mobiilipeleihin ja pihaleikeistä roolipeleihin.
Nykyään, kun puhutaan pelaamisesta, monen mieleen nousee kuva nuoresta kuulokkeet päässä tietokoneen äärellä, hiiri kädessä ja nopeatempoinen peli päällä. Tämäkin on totta – elektroniset pelit ovat merkittävä osa pelaamiskulttuuria.
Suomessa pelikulttuuri sai kunnolla tuulta alleen 1980-luvulla, kun Commodore 64 -tietokoneet ja Nintendo-konsolit saapuivat koteihin. Näiden laitteiden myötä kokonaiset sukupolvet kasvoivat pelaamisen parissa, ja nyt moni heistä on jo itse vanhempia – parhaillaan jo kolmas sukupolvi on pelaamassa konsolin äärellä!
Pelaaminen kuuluu kaikille.
Pelaaminen voi kehittää ongelmanratkaisukykyä, tiimityötaitoja, kielitaitoa ja empatiaa. Yhä useammin pelejä käytetään myös opetuksen välineenä kouluissa, ja moni nuori löytää pelaamisen kautta yhteisön, jossa tuntee kuuluvansa joukkoon.
Hyvinkään nuorisopalvelut on jo pitkään tarjonnut pelaamisesta kiinnostuneille nuorille mahdollisuuksia osallistua erilaisiin pelitoimintoihin. Viikoittaiset pelitoiminnat tarjoavat turvallisen ja yhteisöllisen tilan, jossa voi kokeilla erilaisia pelejä, tutustua muihin pelaajiin ja viettää aikaa mielekkään harrastuksen parissa. Näistä löydät lisätietoja verkkosivuiltamme: www.hyvinkaa.fi/nuoriso
Kaikki pelaa -tapahtuma tuo pelit kaupungintalolle
Osana kansainvälistä peliviikkoa Hyvinkään nuorisopalvelut järjestävät yhdessä muiden toimijoiden kanssa Kaikki pelaa -tapahtuman. Se järjestetään perjantaina 7. marraskuuta kello 16–20 Hyvinkään kaupungintalolla. Pelitapahtuma on kaikille avoin, ikärajaton, maksuton ja päihteetön.
Tarjolla laaja kirjo pelejä. Kävijät pääsevät kokeilemaan muun muassa:
- Retropelejä
- Ajosimulaattoria
- Konsoli- sekä tietokonepelejä
- Lautapelejä ja roolipelejä
- TCG-pelejä (keräilykorttipelejä)
- Miniatyyripelejä
Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tutustua eri pelityyppeihin matalalla kynnyksellä. Paikalla on myös ohjaajia ja peliharrastajia, jotka opastavat tarvittaessa – sinun ei siis tarvitse olla kokenut pelaaja tullaksesi mukaan.
Kaikki pelaa -tapahtuman ytimessä on ajatus siitä, että pelaaminen kuuluu kaikille – iästä, taustasta tai pelikokemuksesta riippumatta. Se on harrastus, ajanviete tai satunnainen kokemus.
Tervetuloa mukaan pelaamaan Hyvinkään kaupungintalolle 7.11.2025!
