Esteettömyysvalinnat

Skip to main content
Digineuvonta on yksi osa palvelutorin palveluita
Digineuvonta on yksi osa palvelutorin palveluita
Jenni Hätönen ja Juha Mattila auttavat palvelutorilla mielellään myös digiasioinnissa.

Digineuvonta on yksi osa palvelutorin palveluita

Hyvinkään Villatehtaalla aloitti tämän vuoden alussa palvelutori, josta on saatavilla monenlaisia julkisia palveluita.

Viimeisenä palvelutorille siirtyvät huhtikuussa Kelan toiminnot vahvistamaan palveluvalikoimaa.

Hyvinkään kaupungin työllisyyspäällikkö Aki Leinonen kertoo, että asiakkaat ovat löytäneet palvelutorin mukavasti. Siinä ovat konkreettisesti auttaneet myös Villatahtaalle ilmestyneet opasteet.

– Kävijöitä kuukautta kohti on ollut keskimäärin noin 2000. Kesä oli toki hieman hiljaisempaa aikaa.

Leinosen mukaan tilat ovat olleet toiminnalle riittävän suuret.

– Tiistaista torstaihin meillä käy suurin vilske. Maanantaina ja perjantaina on taas hiljaisempaa.

Verkkoasioinnin aikakaudella digineuvonnalle tarvetta

Palvelutorilla asiakkailla on mahdollisuus käyttää neljää tietokonetta verkkoasiointiin, jota kautta yhä suurempi osa viranomaisasioinnista nykyään hoituu.

– Digineuvontaa tarjotaan matalalla kynnyksellä ilman mitään ajanvarausta. Joillakin osaaminen ei riitä ja jonkun toisen kotona ei välttämättä ole tulostinta, sanoo palvelutorikoordinaattori Jenni Hätönen.

Digineuvontaa eivät hänen mukaansa tarvitse vain ikäihmiset, vaan kysyjissä on ihmisiä ihan laidasta laitaan.

– Apua voidaan tarvita senkin takia, että kaikilla ei ole kotona tietokonetta. Asiat hoidetaan pääosin kännykällä.

On kiva auttaa ihmisiä eteenpäin

Käytännössä digineuvonnasta vastaavat pääosin palvelutorin aulassa päivystävät asiakasneuvojat.

Heistä Juha Mattila kertoo, että neuvontaa kysellään kuukaudessa keskimäärin noin sata kertaa, joten todellista tarvetta siihen on.

– Tapaukset ovat hyvin erilaisia. Joskus neuvonta kestää pienen hetken ja joskus taas voi mennä tunti. Useimmiten tarvitaan apua Kelaan liittyvissä asioissa, toki myös työnhakua koskevissa.

Mattilan mielestä digineuvonta on asiakasneuvojalle ehkä vaativin osa työtä, mutta samalla myös omalla tavallaan mieluisinta.

– On kiva, kun ihminen saa hoidettua asiansa ja pääsee eteenpäin. Jos esimerkiksi yksikin liite on hakemuksesta puuttunut, haettua tukea ei välttämättä saa.

Palvelutorilla asiointi sujuu kätevästi

Yksi palvelutorin asiakkaista on uutta työtä etsivä hyvinkääläinen Fadlalla Toto.

Suomessa yksitoista vuotta asunut mies on kotoisin Sudanista. Välillä hän on asunut myös Egyptissä.

– Olin töissä hitsaajana riihimäkeläisessä yrityksessä melkein kuusi vuotta, mutta nyt olen ollut yli vuoden työttömänä. Töitä on nykyään vaikea saada, koska niin monesta työpaikasta on ihmisiä laitettu pois, Toto kertoo.

Digineuvontaa tarjotaan matalla kynnyksellä ilman ajanvarausta.

Fadlalla Toto on nyt vaimonsa ja viiden lapsen kanssa pääasiassa kotona ja täyttää työhakemuksia. Kuntosalilla ja kaupassa käyminen tuo vaihtelua elämään.

– Kaikkein tärkein asia olisi löytää työpaikka. En ole tottunut olemaan missään maassa vain kotona tekemättä mitään. Kotimaassani työskentelin pääasiassa rakennustöissä.

Metalliala ensisijainen vaihtoehto

Palvelutorin idea on Fadlalla Toton mielestä mainio. Paikkaan on helppo tulla ja on kätevää, kun kaikki ammattilaiset ja palvelut löytyvät saman katon alta.

Toto on palvelutorilla asioinut pääasiassa Mosaiikin kotoutumisohjaaja David Kariukin ja työhönvalmentaja Minna Stelterin kanssa.

He ovat rakentaneet Toton cv:tä ja valmistautuneet työhaastatteluihin.

– David ja Minna ovat auttaneet minua etsimään työpaikkoja sekä toimimaan myös työllistämiseen liittyvän byrokratian kanssa. Kaikki tuki on ollut tärkeää.

Työpaikkaa kohti edetään pienin askelin. Totoa kiinnostaa esimerkiksi CNC-koneistajan koulutukseen pääseminen.

– Työmahdollisuudet paranevat, kun osaaminen on monipuolista. Tähän koulutukseen ei kuitenkaan ole helppo päästä.

Yksi vaihtoehto Fadlalla Totolle on myös kokonaan uuteen ammattiin siirtyminen.

– Voisin harkita ammatin vaihtoa, jos joku sopiva löytyisi. Mutta ensisijaisesti haluaisin työskennellä minulle tutulla ­metallialalla.

Hyvinkään palvelutori

Kankurinkatu 4–6, ovi B13

Avoinna arkisin klo 9–16

Palvelutori on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa saat tukea työllistymiseen, koulutukseen, yrittäjyyteen ja arjen asioihin – ilman ajanvarausta.

  • Henkilökohtaista neuvontaa eri elämäntilanteisiin
  • Tukea työnhakuun, opiskeluun ja yrittäjyyteen
  • Tapahtumia, työpajoja ja infotilaisuuksia
  • Apua kotoutumisen palveluihin
  • Mahdollisuuksia verkostoitumiseen

Tarkista aina palvelukohtaiset aukioloajat verkkosivuiltamme: https://www.hyvinkaa.fi/palvelutori

lev palvelutori lahestymiskartta

Hyvinkää-lehti 2/2025

Hyvinkää-lehti 2/2025