

Vuoden 2024 kivijalkayrittäjä arvostaa luonnonmukaista kauneudenhoitoa
Vapaasti myytävät markettituotteet houkuttelevat nuoria käyttämään heille vääriä tuotteita.
Kosmetologi Sinikka Poutasen kädet ovat tehneet hyvinkääläisille – ja muualtakin tulleille – hyvää kauan. Viime syksynä Hyvinkään vuoden kivijalkayrittäjäksi valittu Sinikka Poutanen on pitänyt Kauneushoitola Almondia Hyvinkäällä jo 23 vuoden ajan.
Vuonna 1989 kosmetologiksi valmistunut Poutanen toimi ennen oman yrityksen perustamista Body Shopin kouluttajana. Hän on työskennellyt myös Irlannissa Dublinissa Body Shopissa avustavana tuotepäällikkönä. Kun Hyvinkään Jussintorille tuli Body Shop, pakkasi Poutanen kimpsunsa ja kampsunsa ja palasi Hyvinkäälle. Hyvinkään Body Shopin yhteyteen hän avasi ensimmäisen hoitolansa Body Shopin erikoisluvalla.
– Olen tehnyt aina alan töitä. Meillä Almondissa tärkeää on hyvän olon tuottaminen ja ihmisten kanssa oleminen.
Omasta yrityksestä, liikkeestä ja toiminnasta voi tehdä juuri omannäköisensä.
– Yksikään päivä ei ole samanlainen. Saa myös ratkoa erilaisia ongelmia, kuten ihonhoitoon liittyviä pulmia.
Vastuullista hoitoa
Poutasen yrityksessä työskentelee tällä hetkellä yksi työntekijä. Toiveena on, että paikalle saataisiin kaksi kosmetologia lisää. Lisäksi hänellä on kaksi sopimusyrittäjää, toinen on maskeeraaja-kampaaja ja toinen tekee asiakkaille värianalyyseja.
– Meillä on neljä hoitohuonetta. Lisäksi myymälän puolella tehdään manikyyrejä ja meikkauksia.
Poutasen pitkän uran aikana kauneushoidot ovat kehittyneet valtavasti.
– Olemme kulkeneet pitkän matkan 1989-luvun yrttikuorinnoista, joiden jälkeen naama punoitti niin pahasti, ettei voinut kahteen päivään mennä minnekään, hän naurahtaa.
Nykyiset hoidot ovat paljon tehokkaampia kuin menneiden vuosien hoidot, mutta samaan aikaan ne ovat kehittyneet niin, ettei toipumisaikaa tarvita.
– Suosimme Almondissa luonnonmukaisia hoitoja, joissa otetaan huomioon myös ympäristöasiat.
Myös lainsäädäntö on tiukentunut, esimerkiksi retinolin käyttöä on nykyisin rajoitettu.
Poutanen toivoo, että täytehoitojen riskeistä puhuttaisiin enemmän ja avoimemmin.
– Kun retinol tuli muotiin, alettiin sitä käyttää liian nuorena ja väärin. Kosmetologi osaa katsoa asiakkaan ihon kunnon, etsiä hänelle sopivan tuotteen sekä neuvoa tuotteen käytössä. Siinä mielessä vapaasti myytävät markettituotteet voivat tehdä hallaa. Niitä saatetaan käyttää väärin, esimerkiksi kollageeni on aikuiselle iholle olennainen hoitoaine, nuorten ihoa anti age -tuotteet vain rasvoittavat aiheuttaen finnejä.
Poutanen onkin huolissaan nuorten vahvasti ulkonäkökeskeisestä ajattelumaailmasta.
Yhä nuoremmat haluavat täytettä huuliin ja keskustelevat erilaisista seerumeista. Ruotsissa on jo alettu rajoittaa niiden käyttöä. Poutanen toivoo, että täytehoitojen riskeistä puhuttaisiin enemmän ja avoimemmin. Aikuinen voi halutessaan niitä käyttää, kunhan tiedostaa riskit. Nuorille niitä ei saisi teettää. Kauneudenhoidon kun pitäisi tuoda ihmiselle hyvää oloa, eikä kivikovia huulia, joista saattaa lähteä jopa tunto.
– Kannattaa muistaa, että todellinen kauneus lähtee sisäisestä hehkusta. Sen huomaa, kun meikkaa morsiamia hääpäivänä.
C-vitamiinia ennen kesää
Kauneushoitola Almondin listoilla on jos jonkinlaista hoitoa. Miten sitä hoitoa varatessa osaa valita oikean? Poutasen mukaan lista on vain suuntaa antava, jotta asiakas näkee, millaisia eri hoitoja on tarjolla.
– Katsomme aina jokaisen asiakkaan kohdalla, että tämä saa juuri itselleen oikean hoidon.
Suosituin hoito tällä hetkellä on Hydra cloud, joka perustuu ihoa kosteuttavaan hyaluronihappoon. Myös C-vitamiinihoidosta pidetään. Se ehkäisee ihon pigmenttimuutoksia, kirkastaa ja kiinteyttää ihoa.
