

Tervetuloa viettämään kiireetöntä kesäpäivää museokeskus Taikaan
Museokeskus Taikassa pääsee kesäkaudella tutustumaan uuteen Kesäkahvila-nimiseen taidenäyttelyyn, joka tarjoaa museokävijälle valikoiman erilaisia näkökulmia Hyvinkään taidemuseon kokoelmateoksiin. Esillä on teoksia 1900-luvun alkuvuosilta aivan viime aikoina valmistuneisiin asti.
– Näyttelyn ajatus lähti oikeastaan siitä, että meillä on kokoelmissa paljon hienoja teoksia, jotka eivät ole päässeet pitkään aikaan esille. Halusimme siksi nostaa kesäkaudella esiin monipuolisen ja runsaan kattauksen taidetta kokoelmistamme, ja kutsua ihmiset viettämään aikaa museossa, museokeskus Taikan intendentti Aura Dufva toteaa.
Näyttelyvieras saa sisäänpääsyn hinnalla kupposen kuumaa, jonka nautittuaan voi kierrellä rauhassa katsomassa näyttelyä. Museokeskus Taika kutsuu istumaan alas ja viettämään rennosti aikaa taiteen parissa.
Kesäkahvilan lisäksi Taikassa on esillä Hyvinkään kaupunginmuseon näyttely Villan ja muodin lumoissa. Näyttely kuljettaa katsojaa halki sodanjälkeisten vuosikymmenten ja tuo villan pitkät perinteet nykypäivään asti. Esillä on niin värikkäitä kankaita, kujeilevia kuoseja, lämpiä matkahuopia kuin käsin tehtyjä ja muodikkaita kirjoneuleita.
Nähtävää löytyy myös museokeskus Taikan seinien ulkopuolelta. Hyvinkään Villatehtaan alueella sijaitsevassa Valvillan tehdasmuseossa esitellään insinööri Ossian Donnerin vuonna 1892 perustaman villakehräämön lähes 100-vuotista historiaa ja kasvamista yhdeksi maamme suurimmista ja monipuolisimmista tekstiilitehtaista.
Kesäkahvila
Museokeskus Taika
22.5.–31.8.2025
Villan ja muodin lumoissa – Tarinoita ja tuotteita Hyvinkään villatehtaalta
Museokeskus Taika
9.2.2025–11.1.2026
Valvillan tehdasmuseo
Villatehtaan sisäpiha
Vanha palokalustorakennus
Kankurinkatu 4–6
05800 Hyvinkää
29.5., 2.6.–30.7.
Koululaisten museoleiri
Museokeskus Taika järjestää uutuutena koululaisten museoleirin 7–10-vuotiaille kesäkuun alussa. Leirillä tutustutaan paikalliseen historiaan ja taiteen ihmeelliseen maailmaan. Näyttelyissä ja työpajoissa muun muassa ratkaistaan arvoituksia, taiteillaan, pelataan ja kuunnellaan tarinoita. Leirille otetaan 12 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä.
Lisätietoja ohjelmasta löytyy Hyvinkään tapahtumakalenterista:
