Esteettömyysvalinnat

Skip to main content
“Hyvinkäälle muutto oli paras päätös ikinä!"
“Hyvinkäälle muutto oli paras päätös ikinä!"
– Jos olisimme tienneet, kuinka hieno paikka Hyvinkää on, olisimme muuttaneet tänne jo aiemmin, toteaa Veli-Pekka.

“Hyvinkäälle muutto oli paras päätös ikinä!"

Kun istun Hyvinkään kirjastossa juttelemassa vuosi sitten Hyvinkäälle muuttaneen pariskunnan Sailan ja Veli-Pekan kanssa, alkaa synnyinkaupunkini kuulostaa melko hienolta asuinpaikalta. Pitkään paikkakunnalla asuneena kun ottaa kotikaupungin hyvät puolet itsestäänselvyytenä.

Länsi-Uudeltamaalta työn vuoksi Hyvinkäälle muuttanut pariskunta ei kaipaa edes järveä.

– Olimme tässä yksi päivä pyöräilemässä ja pyöräilimme 40 kilometriä ilman, että täytyi kertaakaan nousta satulasta. Voi liikkua ilman huolen häivää.

Veli-Pekka kertoo hieraisseensa useammankin kerran silmiään huomatessa, että Hyvinkäällä pääsee hiihtoladulle lähestulkoon suoraan kerrostalon rapun edestä.

– Ajattelin, että voiko tämä olla totta.

Kehuja Hyvinkää saa myös siitä, että kaupunki on panostanut reittien suunnitteluun. Kartoitettuja ulkoilureittejä ja kaunista maastoa on vaikka millä mitalla.

– Täällä näkee paljon kaikenikäisiä ihmisiä ulkoilemassa. Muutenkin Hyvinkää tuntuu turvalliselta paikkakunnalta.

Aivan kuin kaikki rakennukset olisi ripoteltu keskelle mäntymetsää.

Liekö se kuuluisa terveellinen Hyvinkään mäntymetsäilmasto, joka pitää hyvinkääläiset terveinä ja virkeinä.

Hyvinkäälle muutto tuli vaihtoehtona esille, kun piti löytää järkevämpi matka töihin Sailan vaihtaessa työpaikkaa Läntiseltä-Uudeltamaalta Päijät-Hämeen puolelle.

– Hyvinkää ei ollut entuudestaan tuttu, eikä mieleeni tullut, että kotipaikkamme voisi sijaita Hyvinkäällä.

Pariskunnan nykyisessä asunnossa hyvää on, että se on lähellä Sveitsin hienoja ulkoilualueita. On uimala, hotelli, Seikkailu-Sveitsi ja laskettelurinne.

– Olemme intohimoisia liikkujia.

Pariskunta on ehtinyt tutustua Kytäjä-­Usminkin upeisiin karuihin maisemiin.

Hyvinkään palveluista he pitävät paljon Hyvinkään kirjastosta ja Hyvinkääsalista, jossa on ehditty käymään jo useammassa konsertissa.

– Erikoista Hyvinkäällä on myös monipuolinen ruokakulttuuri. Ruokaravintoloita on paljon, ja niissä käy arkenakin ihmisiä, ei vain viikonloppuisin. Hyvinkäällä on myös mielenkiintoista rakennuskulttuuria. Vastaavanlaista idyllistä rakennusten yhteensovittamista en ole nähnyt muualla. Jokainen alue kaupungin sisällä on toinen toistaan mielenkiintoisempi. Ja kaikkialla on puistoja ja mäntyjä. Aivan kuin kaikki rakennukset olisi ripoteltu mäntymetsään, Veli-Pekka sanoo.

Kiitosta saa myös Hyvinkään kompakti koko. Kaikki palvelut ovat lähellä. Lisäksi lähiruokakappoja löytyy lähes joka kulmalta ja keskusta on elävä. Eikö mitään parannusehdotuksia tule mieleen? Sailan mukaan ei juuri. Vielä lopuksi he antavat kehuja junanradalla ja junille.

– Tästähän pääsee ihan mihin vain: Helsinkiin, Hämeenlinnaan, Lahteen, Tampereelle. Kävimmekin jo kerran kokeilemassa, osaammeko ostaa liput ja matkustaa junalla. Edellisestä kerrasta on niin pitkä aika. Kävimme testaamassa Hämeenlinnassa pyörähtämistä ja hyvinhän se onnistui.

Kansi Hyvinkää-lehti 1/2025

Hyvinkää-lehti 1/2025