Esteettömyysvalinnat

Skip to main content
Hangonsilta on Hyvinkäälle seuraava askel eteenpäin
Hangonsilta on Hyvinkäälle seuraava askel eteenpäin
Hyvinkään asemalta Hyvinkää Areenalle 300m

Hangonsilta on Hyvinkäälle seuraava askel eteenpäin

Hangonsillan alueella on koittamassa vaihe, jolloin asuintalojen lisäksi aloitetaan myös mittavien julkisten kohteiden rakentaminen.

Hyvinkään kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen näkee Hangonsillan alueen edustavan sen kaltaista kaupunkia, jota nykyisin halutaan.

Kodin lähistöllä pitää olla laaja kattaus erilaisia palveluita. Sekään ei haittaa, jos työpaikka sijaitsee lähialueella.

– Kun Kipinä-lukion läheisyyteen nousevat Laurea-ammattikorkeakoulun sisältävä Hyvinkää Areena, koulu-päiväkotirakennus Vilinä sekä pysäköintilaitos, Hyvinkään kaupunkikuva muuttuu, Luukkonen sanoo.

Kaupunginjohtaja ajattelee Hangonsillan erilaisine palveluineen lisäävän alueen asukkaiden ja muidenkin hyvinkääläisten viihtyvyyttä ja hyvinvointia.

– Meillä käytiin aikoinaan pitkä keskustelu Kauppakeskus Willasta. Hangonsilta on toinen vastaavanlainen hanke. Jälkimmäinenkin on meille mahdollisuus ottaa seuraava askel eteenpäin.

Hyvinkää Areena tulee kaikkien käyttöön

Eniten kiinnostusta herättänyt Hangonsillan kohde on epäilemättä Hyvinkää Areena, josta on aikaisemmin puhuttu monitoimihallin nimellä.

Hanke on Hyvinkään mittakaavassa suuri; sen kokonaiskustannusarvio on 45,6 miljoonaa euroa.

Luukkonen korostaa sitä, että uusi areena on välttämättömyys, mikäli liikuntamahdollisuudet kaupungissa halutaan säilyttää entisellä tasolla.

– Aseman koulun lakkauttamisen myötähän Hyvinkäältä poistuu kuusi liikuntatilaa. Hyvinkää Areenan pystyy tarvittaessa jakamaan jopa yhdeksään liikuntatilaan.

Luukkosen mukaan uusi areena ei tule olemaan vain harvojen ja valittujen käytössä. Sen ovet ovat avoinna aivan jokaiselle, joka on kiinnostunut liikunnasta tai kulttuurista.

– Hyvinkää Areenasta voi esimerkiksi vuokrata vuoroja omalle liikuntaporukalle. Areenaan on tehty varaus myös omalle kuntosalille, joka olisi kaikkien käytössä.

Sijainti aivan Kipinän vieressä tuo sekin monenlaisia käyttömahdollisuuksia.

– Siellä toimiva Hyvinkään Opisto pystyy järjestämään Hyvinkää Areenan tiloissa päivisin erilaista toimintaa.

Halutaan kokea yhdessä asioita

Kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen näkee Hyvinkää Areenan kaltaiselle kohtaamispaikalle tässä ajassa suurta tilausta.

Koronavuodet eristivät ihmisiä toisistaan ja myös nykyinen maailmantilanne herättää monessa pelkoja.

– Vastapainoksi ihmiset haluavat olla yhdessä ja kokea asioita. Voihan omaa mielimusiikkia kuunnella kotona hyvillä kuulokkeilla. Mutta onhan se kivaa mennä seuraamaan livenä saman artistin keikkaa.

Luukkonen näkee Hyvinkää Areenan sijainnin ja koon optimaalisena. Suuret areenat ovat maassamme keskittyneet pääosin pääkaupunkiseudulle ja Tampereelle.

– Niiden välillä ei oikein sijaitse areenaa, joka menisi Hangonsiltaan tulevan areenan kokoluokkaan. Siellä pystytään järjestämään konsertteja, messuja ja yritystapahtumia jopa 3000 hengelle.

Etelä-Suomesta on myös vaikea löytää palloiluhalleja, jotka täyttävät kansainväliset kriteerit. Hyvinkää Areena tulee olemaan sellainen.

Kaupunginjohtaja on mielissään siitä, kuinka suurella sydämellä ja sitoutuneesti Hyvinkää Areenaa on valmisteltu.

– Kaupunkiimme nouseva komea areena on noteerattu myös muualla. Ihmiset ovat meidän puolestamme iloisia.

Hyvinkää Areenan rakennustyöt alkamassa

Käytännössä uusi Hyvinkää Areena alkoi hahmottua, kun maalis-huhtikuun taitteessa sen tontilta alettiin raivaamaan pois puustoa.

Kehitysvaiheesta ollaan muutenkin siirtymässä areenan varsinaiseen toteutukseen.

– Olemme pääurakoitsija SRV:n kanssa muutaman kuukauden ajan käyneet erilaisia suunnitelmia läpi ja täsmentäneet niitä. Perusidealla mennään eli mitään suuria muutoksia ei areenaan ole tulossa, kertoo Hyvinkään kaupungin kiinteistöjohtaja Antti Nikkanen.

Näillä näkymin Hyvinkää Areenan varsinaiset rakennustyöt päästään aloittamaan investointipäätöksen jälkeen touko-kesäkuussa 2025.

– Areenan käyttöönotto olisi sitten alkuvuodesta 2027.

Joustavuus iso etu

Hyvinkää Areenassa tulee liikunnan ja urheilun lisäksi olemaan myös monenlaisia tapahtumia. Niiden myynti vuodelle 2027 on täydessä käynnissä.

– Sekä kotimaisten että ulkomaisten tapahtumien promoottorit ja tapahtumajärjestäjät valmistelevat jo ohjelmaa parin vuoden päähän. Olemmekin olleet aktiivisesti yhteydessä merkittävimpiin toimijoihin, sanoo Hyvinkääsalin tuotantopäällikkö Juha Heikkilä.

Uusi areena ei tule olemaan vain harvojen ja valittujen käytössä. Sen ovet ovat avoinna aivan jokaiselle, joka on kiinnostunut liikunnasta tai kulttuurista.

Myynnin tueksi viimeistellään parhaillaan myös Hyvinkää Areenan markkinointimateriaaleja.

– Projektin edetessä muun muassa teknisiä yksityiskohtia tarkentuu vielä paljon.

Heikkilä näkee Hyvinkää Areenan suurena etuna sen, että sitä pystyy muokkaamaan joustavasti erilaisten tarpeiden mukaan.

– Areenassa voi olla tänä iltana urheilutapahtuma ja huomenna jo joku täysin erilainen tilaisuus. Olennaista on, että moodin vaihtamisen pystyy tekemään nopeasti ja kustannustehokkaasti.

Areena järkevään kokoluokkaan

Juha Heikkilä kertoo, että kaikenlaiset tapahtumat alkavat nykyisin olla hyvin lähellä toisiaan. Ihmiset hakevat kokonaisvaltaisia viihde-elämyksiä.

– Kulttuuri-, liikunta- ja urheilutapahtumissa on ääntä, valoa ja muita samoja elementtejä. Kun puhutaan tapahtumasta, sen ei enää tarvitse olla pelkkä musiikkitapahtuma.

Tuotantopäällikkö uskoo, että Hyvinkää Areenaan on mahdollista saada kaikki maamme suurimmat ja suosituimmat artistit.

– Tällaiseen järkevään kokoluokkaan sijoittuva areena näin hyvillä liikenneyhteyk­sillä puuttuu Etelä-Suomesta. Hyvinkäälle tulee erittäin hieno sekä toiminnallinen tapahtuma-areena.

Laurea-ammattikorkeakoulu on tärkeä osa kokonaisuutta

Yhden osan Hyvinkää Areenan kokonaisuutta tulevat muodostamaan Laurea-ammattikorkeakoulun uudet tilat. Oppilaitoksen Hyvinkään kampus muuttaa sinne Uudenmaankadulta.

– Olemme valmistelleet tiiviisti vuokrasopimusta Laurean ja Hyvinkään kaupungin kanssa. Se tullaan allekirjoittamaan vielä kevään aikana, sanoo Laurean kampuskehityksestä vastaava johtaja Elina Flemming.

Hänen mukaansa viime kuukausien ajan Laurea on työskennellyt tiiviisti Hyvinkään kaupungin ja areenan pääurakoitsijana toimivan SRV:n kanssa.

– Suunnitteluvaiheessa on syntynyt hyviä oivalluksia siihen, miten kampuksemme tilat saadaan jatkossa taipumaan monenlaiseen käyttöön.

Flemming antaa konkreettisen esimerkin eri toimijoiden yhteistyömahdollisuuksista.

Uskon, että uuden kampuksen myötä yhä useampi hyvinkääläinen haluaa jäädä kotipaikkakunnalle opiskelemaan.

– Jos varsinaisen areenan puolella on joku iso yritystapahtuma, Laurean tiloissa voisivat sijaita esimerkiksi VIP-vieraiden tilat. Koko ajan ollaan saman katon alla.

Elina Flemming uskoo Hyvinkää Areenan erilaisine palveluineen toimivan jatkossa kaikkien kaupunkilaisten olohuoneena.

– Ammattikorkeakoulumme kirjasto on kaikille avoin ja osaa tiloistamme voi maksullisesti vuokrata.

Laurean kampuskehityksestä vastaava johtaja on vakuuttunut siitä, että uusi ja komea kampus tulee lisäämään Hyvinkään vetovoimaa opiskelijakaupunkina.

– Uskon, että sen myötä yhä useampi hyvinkääläinen haluaa jäädä kotipaikkakunnalle opiskelemaan. Ja kampus varmasti houkuttelee kaupunkiin opiskelijoita myös muilta paikkakunnilta.

Vilinän rakentaminen käynnistymässä

Kipinä-lukion viereen nousevan koulu-päiväkotirakennus Vilinän rakentaminen alkaa suunnitelmien mukaan vielä kesän aikana.

Hankkeen kustannusarvio on noin 36,4 miljoonaa euroa. Pääurakoitsijaksi rakennuksen toteuttamiseen valittiin Lujatalo Oy.

– Rakentaminen kestää noin kaksi vuotta. Tähtäämme siihen, että Vilinä olisi koulu- ja päiväkotikäytössä loppukesästä 2027, Hyvinkään kaupungin sivistystoimenjohtaja Mika Mäkelä sanoo.

Valmiissa Vilinässä tuleekin olemaan melkoisesti vilinää. Se on mitoitettu noin 400 alakouluoppilaalle ja 190 päiväkodin lapselle sekä näiden vaatimalle henkilökunnalle.

Mäkelän mukaan Vilinä tullaan toteuttamaan betoni-puuhybridinä, jossa rakennuksen runko tehdään betonista.

– Puu tulee olemaan merkittävässä osassa julkisivujen materiaalina ja sisätilojen pinnoissa.

Uusi pysäköintilaitos valmistuu syksyllä 2026

Hangonsillan mittavat julkiset rakennukset lisäävät luonnollisesti myös pysäköintitilan tarvetta.

Kiinteistöjohtaja Antti Nikkasen mukaan syksyllä 2025 on lähtemässä liikkeelle Hangonsillan pysäköintilaitoksen rakentaminen. Kaksikerroksisen rakennuksen on tarkoitus valmistua syksyllä 2026 ja se on mitoitettu noin 220 autolle.

– Siitä tulee pysäköintilaitos erityisesti Hyvinkää Areenan ja Kipinän käyttöön.

Nikkanen uskoo pysäköintilaitoksen kapasiteetin riittävän hyvin esimerkiksi Hyvinkää Areenan arkikäyttöön.

Areenan isoihin tapahtumiin 220 autopaikkaa on sen sijaan liian pieni määrä.

– Toivommekin Hyvinkään ulkopuolelta niihin tulevien ihmisten suosivan julkisia. Rautatieasemahan on vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä.

lev hangonsillan koulu pvkoti

Vilinä rakennetaan vähähiilisesti ja puuta materiaalina hyödyntäen

Hangonsilta-uutiskirje pitää sinut ajan tasalla!

Tilaa uutiskirje ja pysyt ajan tasalla Hangonsillan alueen ajankohtaisista kuulumisista!

Lue lisää Hangonsillan uudesta alueesta: hyvinkaa.fi/hangonsilta2

Työmaat muuttavat alueen liikennejärjestelyjä. Niistä kerromme Liikennejärjestelyt-verkkosivuilla.

Kansi Hyvinkää-lehti 1/2025

Hyvinkää-lehti 1/2025