Kytäjän koulu 150 vuotta!
Kytäjärven rannalla Rytkön niemessä sijaitseva Kytäjän koulu viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhliaan. Luonnonkauniilla niemellä on pidetty koulua vuodesta 1874 lähtien.
Koulun historian ulottuu vuoteen 1864, jolloin Kytäjällä oli jo opetustoimintaa. Koulun perustamisessa oli vahvasti mukana Kytäjän kartanon Constantin ja Marie Linder, sillä kartanon työväen lapsille tarvittiin opetusta. Ensimmäinen opettajana toimi Aleksanteri Rahkonen.
Vuoteen 1993 saakka Kytäjällä toimi Rytkön koulu ja Kivisenojan koulu (1902-1993). Tuolloin koulut yhdistyivät, sillä molemmissa kouluissa oli vähän oppilaita. Yhdistymisen jälkeen Rytkön koulusta tuli Kytäjän koulu.
1900-luvulla kouluissa asui koulun henkilökuntaa ja opettajia. Rytkön koulun pitkäaikaisia opettajia ovat olleet Ville Mäkinen (vuosina 1915-1951), Anita ja Osmo Patolinna (1954-1974) sekä Kivisenojan koulussa Santeri Hietula (1906-1948) ja Kaija ja Mauno Tukonen (1955-1974).
2000-luvulla vuosiluokkien 1-6 lisäksi koulussa toimivat sekä esikoululaisten ryhmä että aamu- ja iltapäiväkerho. Koulussa on viime vuosien aikana tehty remontteja, ja viimeisimpänä koulurakennus liitettiin kunnallistekniikkaan vuonna 2023.
Lukuvuonna 2023-2024 koulussa toimii kolme opettajaa ja viisi henkilökunnan jäsentä. Opiskelussa oppilaat käyttävät perinteisiä menetelmiä kynää ja kirjaa, mutta opetussuunnitelman mukaisesti opiskelussa käytetään myös tietotekniikkaa.
Kytäjän luonnonläheisen sijainnin takia oppilaat saavat nauttia Kytäjärven ympäristöstä, Kytäjä-Usmin retkeilyreiteistä, laavuista ja Rytkön leirikeskuksesta. Koulun pihalla sijaitsee myös frisbee-golfrata. Yhteistyö Kytäjä-golfin kanssa mahdollistaa golfin ja padelin pelaamisen. Koulun vanhempainyhdistys on vahvasti mukana koulun toiminnassa mahdollistaen oppilaille monipuolisia retkiä.
Kuvat koulurakennuksesta: Janne-Antti Latvala
Historiakuvat: Petteri Patolinnan arkisto (toisessa kuvassa on kuvaaja mainittuna erikseen)
Kuvat rehtorista ja oppilaista: Teemu Heikkilä