Kenttätilanne paranee
Hyvinkään kaupunki on panostanut vahvasti liikuntaolosuhteisiin muun muassa Martissa ja Metsäkaltevassa.
Martin urheilupuistossa pääasiassa pesäpallon käytössä olevan hiekkatekonurmikentän kehittämiseen on varattu tälle vuodelle 250 000 euroa.
Kyseisellä summalla kentän pinta saadaan vaihdettua ja myös sen koko pitenee.
Uudistustyön jälkeen Martin kenttä on Hyvinkään toinen miesten pesäpallokentän mitat täyttävä hiekkatekonurmi.
– Kentän pidennys sekä pohjatyöt on jo tehty. Heti kun maa on sula, pinnanvaihto alkaa. Kenttä saadaan pelikelpoiseksi, kun pesäpallon sarjakausi pyörähtää käyntiin, sanoo Hyvinkään liikuntapäällikkö Jarmo Vakkila.
Olosuhteiden kohentaminen Martissa ei ole jäämässä tähän.
Uusi tekonurmikenttä jäädytetään talveksi luistelukäyttöön.
– Suunnitelmissamme on saada pukuhuonetilaa parannettua. Silloin vierasjoukkueillekin tulisi suihkutilat.
Martin kentän vanhaa tekonurmea ei kuskata kaatopaikalle, vaan sille on suunniteltu uusiokäyttöä.
– Pyrimme saamaan tekonurmesta alustan joillekin pienpelikentille. Ainakin Kytäjä ja Ridasjärvi ovat mahdollisia käyttöpaikkoja.
Vakkila kertoo, että Martin lisäksi Hyvinkään kaupunki on tehnyt merkittäviä liikuntapaikkapanostuksia myös Metsäkaltevaan. Siellä koulun naapuriin on noussut uuden sukupolven tekonurmikenttä. Sen käyttäjiä ovat pääasiassa jalkapalloilijat.
– Tämän lisäksi kenttä on tarkoitettu myös amerikkalaisen jalkapallon pelaajille.
Metsäkaltevan kentän pohjatyöt on jo tehty. Tekonurmipinta asennetaan viimeistään kesäkuun alussa.
Uudella kentällä käytetään tulevana kesänä tilapäisiä pukukoppeja.
– Hyödynnämme tässä vuokrakontteja. Vesi, sähkö ja viemäri ovat jo odottamassa kytkentää.
Liikuntapäällikön mukaan myös Metsäkaltevan talviliikuntamahdollisuuksia on kehitetty. Uusi tekonurmikenttä jäädytetään talveksi luistelukäyttöön.
– Kentän ympärille on tehty myös hiihtolatu koululaisten ja toki muidenkin käyttöön.
Jatkosuunnitelmiakin hiihtomahdollisuuksien parantamiseksi on jo olemassa.
– Toivomme, että saisimme tulevaisuudessa liitettyä Metsäkaltevan Hyvinkään muuhun latuverkostoon. Kenttärakennukseen on tulossa uusi huoltotila, jossa voisi talvisin olla pieni latukone latujen kunnostamista varten.